Teatterin historiaa

Jo vuodesta 1980…

Pyhäjärvi-Teatteriyhdistys ry. on perustettu vuonna 1980.

Pyhäjärvi-Teatteri on tarjonnut teatterinautintoa Suomen suvessa jo vuodesta 1982 alkaen.

Olemme esittäneet suomalaista teatteria aina paikallisista tarinoista jokaiselle suomalaiselle tuttuihin klassikoihin kuten ”Tukkijoella”, ”Kaunis Veera”, ”Putkinotko” ja paljon muita. Kesällä 2005 esitimme ”Rosvo-Roope” -musiikkinäytelmän. Kesä 2006 vierähti Kätkäläisen jättipotin merkeissä. Kesällä 2007 muuntauduimme Siunatuiksi hulluiksi. Kesällä 2008 teatterilaiset muuttivat merellisiin maisemiin Myrskyluodolle ja Maijan ja Jannen tarinan lumoihin. Kesän 2009 näytelmän ”Mies joka ei osannut sanoa ei” ohjasi Tomi Aalto, joka jatkoi ohjaajanamme myös seuraavana vuonna. Ulvovan mylläri sai ensi-iltansa 25.7.2010.
Kesät 2011-2013 ohjaajana toimi Hanna Mäkinen. Vuonna 2011 näytelmänä oli Liian paksu perhoseksi, 2012 Vain muutaman huijarin tähden ja 2013 ensimmäistä kertaa jatko-osa edellisen kesän näytelmälle, eli Mooseksen perintö. Kesällä 2014 ohjaajaksi saapuu Antti Sevanto. Heinä-elokuun taitteessa Kauttuan teatterinmäellä raikuivat Leevi and the Leavings -yhtyeen kappaleet musiikkinäytelmässä Teuvo ja paperitaivas! Vuonna 2015 ohjaajana jatkoi Antti Sevanto, ja teatterinmäellä nähtiin hänen erityisesti Pyhäjärvi-Teatterille kirjoittama kantaesitys, musiikkinäytelmä Seitsemän suloista syytä. Kesällä 2016 teatterinmäelle rynnisti lauma harmaita panttereita Heikki Lundin käsikirjoittamassa näytelmässä Harmaat pantterit.

Vuonna 2017 ohjelmistossamme oli  laajaa valtakunnallistakin huomiota herättänyt musiikkinäytelmämme ”Siskot ja veljekset – tarina Euran Daltoneista ja euralaisista.” Näytelmän aihevalinta herätti etukäteen suurta huolta aluksi paikallislehden sivuilla ja pian sen jälkeen myös valtakunnallinen lehdistö julkaisi useita juttuja. Yhdistyksen hallitus ja käsikirjoittaja-ohjaaja Antti Sevanto piti linjansa eikä aiheen vaihtoa missään vaiheessa edes harkittu. Poikkeuksellinen tarina Koistisen perheestä on monelle tuttu tiedotusvälineistä tai osin fiktiivisestä elokuvasta. Nyt tarinaa tarkasteltiin lämmöllä ja eri osapuolia ymmärtäen myös euralaisen yhteisön näkökulmasta. Näytelmän ydinajatus tiivistyi sen nimeen. Elämän ilot ja haasteet on helpompi kohdata yhdessä. Tapahtuipa mitä vain, olemme siskoja ja veljiä keskenämme, myös yli suku- ja perherajojen. Lopputulos kaiken jälkeen on se, mihin me koko ajan pyrimmekin. Näytelmämme oli kaikkea sitä, mitä etukäteen lupasimme ja ehkä enemmänkin. Katsomossa näimme myös niitä henkilöitä, jotka olivat talven ja kevään mittaan ilmoittaneet, että tänä kesänä eivät tule. Saamamme katsojapalaute oli erittäin positiivista; kuivin silmin ei katsomosta lähdetty vaan katsomossa koettiin sekä ilon ja surun sekä myötäelämisen kyyneleitä. Se hetki, kun kolme aitoa Koistisen veljestä oli katsomassa näytelmää ja jäi näytöksen jälkeen kanssamme juttelemaan jäi meidän jokaisen mieleen lämpimänä hetkenä. He olivat todella otettuja näkemästään ja kiittelivät meitä rohkeudesta ja näytelmän aitoudesta; heitäkin oli näytelmän aikana sekä naurattanut että itkettänyt.

Kesällä 2018 Vohlastien teatterimäelle rakennettiin Sherwoodin metsä linnoineen eli vuorossa oli Robin Hood -musiikkinäytelmä. Ohjaaja-käsikirjoittajana jatkoi Antti Sevanto. Ennätyshelteisenä kesänä yleisö antoi jälleen meille hyvää palautetta näkemästään. Näytelmä antoi ajateltavaa, naurua ja liikutusta. Vauhdikkaat ryhmäkohtaukset tansseineen ja lauluineen saivat erityishuomion.

Maaliskuun viimeinen päivä 2019 koitti se päivä, jolloin neljän vuoden uurastus ikioman talviteatterimme parissa päättyi rakennustarkastajan hyväksyvään lausuntoon. Tästä aiheesta lisää välilehdellä ”Teatteritalo Pläkki”. Massiivisen remonttiurakan päätyttyä resurssimme eivät heti samana vuonna antaneet myöden aloittaa talviteatteritoimintaa. Sen sijaan seuraavan kesän näytelmäksi valikoitui Reetta Hulmin käsikirjoittama  Voi elämä! Harjoituksia pidettiin jo muutama kuukausi kunnes koronapandemia valtasi maapallon. Olimme maaliskuussa 2020 ensimmäisten  satakuntalaisten teattereiden joukossa, joka perui kesäteatterin näytöskauden.

Ne muutamat vuokralaiset, joita olimme uuteen teatteritaloon ehtineet saamaan, peruivat juhlansa ja yhdistyksellä alkoi taloudellisesti todella kovat ajat. Tuloja ei ollut, kaikki mahdolliset pienetkin kulut karsittiin minimiin, lainanlyhennyksiä silti maksettiin. Teimme satoja tai tuhansia tunteja alihankintatyötä, joka oli pelastuksemme. Myös pankki myönsi lainanlyhennysvapaata joksikin aikaa, silti laskimme jokaisen sentin tarkkaan.

Keväällä 2021 jatkoimme Voi elämän harjoittelua. Kokoontumisrajoitukset olivat edelleen voimassa ja siksi harjoituksia pidettiin ulkona maskit kasvoilla maksimissaan 10 henkilön ryhmissä lavan ollessa vielä jäässä. Näytelmä valmistui Reetta Hulmin ohjauksessa ja yleisöä saatiin katsomoon sentään vähän, vaikka selvästi korona oli totuttanut ihmiset pysyttelemään kotioloissa. Kesäksi 2022 valitsimme ohjaajaksemme Juha Svahnin ja näytelmäksi Lännen pelurit. Näyttelijöitä oli nuorista aikuisiin. Lännen teemaan soveltuvat kulissit saluunoineen ja vankiloineen olivat esteettisesti näyttäviä ja myös roolivaatteisiin panostimme paljon kuten aina. Erityisesti lännen teemaan sopivat tanssit ja laulut olivat yleisön mieleen. Samana vuonna nuorten ryhmä käsikirjoitti ja valmisti Korvatunturin kirjekatastrofi -lastennäytelmän, joka esitettiin Pläkissä. Silloin järjestimme myös ensimmäisen Elämäni biisi euralaisittain -illan Pläkissä, joita muutaman vuoden aikana järjestettiin yhteensä viisi kertaa. Livebändi harjoitteli euralaisten ”julkkisten” toivomat kappaleet ja yleisökin pääsi arvailemaan, mikä kuuluu kenellekin ja lopuksi julkkisvieraat kertoivat kappaleeseen liittyvän henkilökohtaisen tarinansa. Illat olivat joka kerta loppuunmyytyjä. Myöhemmin jätimme nämä tilaisuudet kuitenkin järjestämättä, sillä kolmen kokoillan näytelmän valmistamisessa vuosittain riittää meille paljon järjestämistä.